Blogi kirppistelystä ja muista fiksaatioistani. Tervetuloa!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Synttärisuunnitelmia

Marraskuu lähenee ja samalla Kertun 3-vuotissyntymäpäivä. Olen oppinut suunnittelemaan asioita ajoissa, ettei hyvät ajatukset jää toteuttamatta siksi, että ne hoksaa vasta juhlapäivän aamuna. Mietinnän alla on tärkeimpänä tietysti täytekakku. Tässä kuvia aiemmista aikaansaannoksistani.












Marsipaani ei ole lempimakujani, mutta siitä on melko helppo tehdä kivoja kakkuja. Enköhän minä  jotain kivaa sankarille ja vieraille keksi. Pari ideaa muhii jo korvien välissä. Arvasin etukäteen, ettei Googlen kuvahaku ole järkevä idea, koska ajatukset menevät entistä sekaisimmin. Näin kävi. Voi valtavaa, mitä luomuksia muut ovat onnistuneet väkertämään.

Lasten syntymäpäivissä on yllättävän paljon mietittävää. Tarjoilun osalta yritän muistaa vieraiden ruoka-aineallergiat ja -tottumukset. Pitää laskea kuinka paljon saa leipoa, ettei jää seuraaviksi päiviksi liiaksi närpittävää. Yleensä pakkaan viimeisille lähtijöille kotiinviemisiä, halusivat he sitä tai eivät.

Tarjoilun lisäksi pitää huolehtia, että toivotut vaatesetit lapsille ja itsellekin ovat puhtaana. Servetit unohdan yleensä ostaa. Kirjoitankin heti ylös. Ovat sitten kerrankin hankittuina ajoissa. Äitini jaksaa aina muistuttaa kahvikermasta. Ehkä tulevissa juhlissa sitäkin kahvipöydästä löytyy. Kutsukortit tilasin Ifolorilta ja ovat lähipäivinä lähdössä postin jaettavaksi. Sitten vaan toivomaan, että perhe pysyy terveenä ja juhlapäivä saapi tulla.


Kirppispöytäkin on nyt varattu. Tämä päivä aikaa hinnoitella juttuja ja huomenna alkaa tolkuton myynti. Kaikki siis Salon Radiokirppikselle ostoksille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti