Blogi kirppistelystä ja muista fiksaatioistani. Tervetuloa!
perjantai 26. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
Huonekuusi ja valosarja a´la Sanna
Kun vauhtiin päästiin...
Vähän lisää jouluisia kuvia Kaikulasta. Rohkenin ostaa huonekuusen. Joku kehui pitäneensä ko. puun hengissä k o k o vuoden. Katsotaan pidänkö hengissä aattoon asti. Ihana se on. Tosin ei yhtään terveellisempi perheen astmaatikolle kuin perus havukuusi metsästä. Imelän väriset joulupallot lähti mukaan -50% laarista. Kuusen suojaruukku Kaikulan kesäkirppikseltä.
Olisikohan ollut Pinterest, josta bongasin vanhoista pienistä lampunvarjostimista tehdyn valosarjan. Ostelin pikku hiljaa kirppareilta alle parin euron varjostimia ja paristokäyttöisen valosarjan. Vähän himmeämmät valot mitä ajattelin, mutta menköön. Jo pelkät varjostimet ketjussaan ovat ilo silmälle. Varjostimet kiinnitin valosarjaan pienillä nippusiteillä. Kaikki blogini kuvat löytyy muuten myös Pinterestistä.
Piipahdin tänään Salon Ekotorilla. Enkä turhaan. Iittalan tarralliset Ultima Thulen kynttilän jalat (3kpl) lähti matkaan 5€/kpl. Kymmenen vuotta keräillyt ko. sarjaa. Siitä asti kun häälahjaksi tusina sarjan olutlaseja saatiin. Pitänee tehdä juttu myös Thulesta...
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Kaikulan Joulu
Sääennuste lupaa valkeaa joulua. En usko ennen kuin näen.
Mutta olisihan se mahtavaa.
Onni on oma kirppis. Kävin "ostoksilla", mukaan tarttui kauniit kynttilänjalat lipaston päälle.
Eteisen ovea koristaa kulkusin koristeltu kuusi. Tähän tarkoitus asetella kauneimmat joulukortit. Kuusta myi Salo Desing, viimeinen yksilö lähti meille.
Salo Designista myös valkoinen kaitaliina. Täydellinen pari Grapponia lasien kanssa.
Toisen lipaston päällä asetelma vanhoja pulloja, enkelipari ja lyhtynä toimii vanha ruosteinen raastinrauta. Joulukalenteri omaa kädenjälkeä.
Tämä upea valaistu kaupunki löytyy lastemme päiväkodin seinältä.
Piparileipuri.
Hauskaa Joulua!
maanantai 17. marraskuuta 2014
Pari joulukattausta
Tein sunnuntain ratoksi pari kattausta. Astiat, somisteet ja tekstiilit lähes kaikki kirpparilöytöjä. Iittalan lasit ja Pentikin lautaset häälahjaksi saatuja.
Ruokalautasina englantilaista vanhaa posliinia. Alkuruokalautasina Pentikin Vekki lautaset. Aterimet Ikeasta. Koristeena lumimarjaa ja tuijaa.
Ruokalautasina Arabian Kulta Pekka lautaset.
Viinilasit Iittala Essence, vesilasit Ikeasta.
tiistai 26. elokuuta 2014
Lisää väriä
Toista viikkoa kestäneet sateet ja harmaus tekivät tehtävänsä. Mieli masentuu ja sitä kaipaa väriä ja iloa ympärilleen.
Olohuoneen turkoosi klaffilipasto sai kaverikseen keltaisen työvalaisimen.
Olohuoneen nurkassa könöttänyt vanha ovi oli jo lähdössä seuraavaan kotiin, kunnes huomasin vilkaista sen toiselle puolelle. Täydellinen sinapinkeltainen väritys ja ovi takaisin tupaan. Nyt se on eteisessä vastaanottamassa asukkaita ja vieraita.
Appiukko kehui vintiltään löytyvän vanhoja tavaroita. Päätinpä sitten helteiden keskellä kavuta vintille, missä lämpötila oli reilusti ulkolämpötilaa enemmän. Hiki virtasi ja aarteita löytyi. Mm. seuraavan kuvan kipsityttö.
Taulu ja valaisimen jalka Kontista, varjostin kesälomareissun kirppislöytö, maljakko löytyi ilokseni huutakaupasta huudestusta sekalaatikosta. Lipasto Alles Gute Vintagesta.
Taulurivistö on nyt täydellinen. Perhostaulu Salon Radiokirppikseltä.
lauantai 9. elokuuta 2014
Olohuonetta ja kukkia
Maalausurakan jälkeen olohuone jäi sisustuksen osalta vaiheeseen. Puhti loppui kesken ja piti antaa ajatusten muhia tovin. Huoneessa oli iso valkoinen astiakaappi, joka on ollut meillä jo kymmenisen vuotta. Kaappi on toiminut mm. vaate- ja astiakaappina eri huoneissa. Uusissa ajatuksissani kaappi on kasvanyt liian isoksi. Halusin tilaan keveyttä ja enemmän 50-luvun henkeä.
Olohuoneen nurkkaan kaapin tilalle hankin lipaston ja avohyllyn. Hylly huutokaupasta, lipaston löysin Sauvosta, Alles Gute Vintage -kirpputorilta. Myös taulut huutokaupasta ja kirpparilta. Haaveilen String-hyllystä, mutta tämä huutokauppahankinta ajaa asiansa hyvin.
Kukka-asetelman tein kaksoten 4-vuotissynttäreiden kunniaksi ja vieraiden iloksi.
maanantai 4. elokuuta 2014
Forssan Pick-Nick 2014
Upeita autoja, mahtavaa pärinää, huumaava helle.
Kuvassa vasemmalla meidän perheen kulkupeli. Vuoden 1977 Ford Mercury Gougar.
Kukkapenkki voi olla myös tällainen.
Evästauko tiekarhun lokarilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)