Vaakavanhus

Mitä ihminen enää voi tarvita....

Kirppisfriikin unelmaviikonloppu. Rompetori, kirppiksiä ja mikä parasta, samanhenkistä seuraa. Kemiössä oli lauantaina jo lopetetussa koulussa takakonttikirppis. Pihalle sai mennä myymään omia romppeitaan kirjaimellisti takakontista. Koulurakennus ja pihapiiri pullisteli aarteita. Näytin jälleen kerran superpöljältä hymy korvissa aarteiden keskellä. Onneksi en ollut ainut. Tavaraa lähti pilkkahintaan ja ihmiset olivat aidosti iloisia löydöistään. Omaan ostolaariin päätyi mm. kuvan 10l keittiötölkki. 

Kemiön Käpy kirpputori piti tietysti samalla ajoreissulla tarkastaa, eikä sieltä edelleenkään tyhjin käsin tarvinnut poistua. Käteen jäi mm. kuvan valkoinen lautaspari. Lisäksi takakonttiin heitettiin mm. vanha täkki ja kasa nukkeja lasten iloksi. Kerttu ja Aamu yllättivät äidin reippaalla asenteellaan. Jäätelöllä ja tuoreella kotona leivotulla pullalla ei tietenkään yritetty vaikuttaa asiaan. Elmeri vietti päivän isän kanssa Kavilannummen crossiradan varressa. 

Sunnuntaina painelimme heti aamusta Auraan. Eikä turhaan. Nuortentalon parkkipaikat oli viisi vaille täytetty ja kello oli vasta yhdeksän. Rompetorit ovat mukavia, mutta harvemmin sieltä olen todellisia löytöjä tehnyt. Myyjät ovat valveutuneita romukauppiaita, tietävät millä on kysyntää ja pyytävät myös sen mukaan. Hullu on kuitenkin se, joka maksaa. Tällä kertaa se hullu taisin olla minä. Ainakin mieheni antoi näin ymmärtää. Mistä se nyt mitään tietäisi. Kuvan vaaka pitkäaikainen haaveeni, kaikin puolin hullu siis.