Blogi kirppistelystä ja muista fiksaatioistani. Tervetuloa!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kukapa ei

En varmasti ole ainoa, joka haaveilee omasta kesäkahvilasta tai omasta pihaputiikista. Itselläsi olisi tilat pihapiirissä ja poltekin on kova. Olenkin lähtenyt toteuttamaan unelmaani. 


Piharakennuksemme toisessa päässä on pieni autotalli, jossa aikojen alussa on ollut kanala. Autotallin oikealla puolella on kaksi pienempää tilaa, joista toinen on ollut karjakeittiö, toisen käyttötarkoituksesta on ole varma, mutta parille kotieläimelle siellä on syöttökaukalo tms. Nykyään siellä on säilytyksessä muutaman moottoripyörän aihiot ja oheissälää. Karjakeittiössä varastoin omia tavaroita.

Karjakeittiö

Mopoverstas

Remontin aloitin purkamalla autotallista vanha betonilattian pois. Sen alta ei tällä kertaa löytynyt suurempia aarteita, vain yksi vanha kolikko. Pitänee sitä hieman tutkia paremmin. Muistuttaa 5 pennin kolikkoa, mutta tekstit ei täsmää, numero kyllä. 


Lattia on nyt purettu ja ulkoistettu. Appi ukko lupaili uuden betonilattian lattialämmityksen kera. Ihan mieletöntä, olen onnellinen. 


Vanhat ikkunat kelpaavat sellaisenaan. Imurointi ja pesu tulevat kyllä tarpeeseen.





Myös seinäpinnat kaipaavat uutta ilmettä. 

Tavoite on, että tilat talven aikana saavat uuden elämän. Se toteutuuko kahvila- ja/tai putiikkihaaveet jää nähtäväksi.


1 kommentti:

  1. Oi, mieletöntä! Haave totteutumassa, ainaki tilat on valamiina <3 Onnea tulevaan, toivotaan, että saat sen haaveen joku päivä vielä kokonaan toteutetuksi <3

    VastaaPoista